sunnuntai, 3. kesäkuu 2007

Ylioppilasjuhlien kuvausta

Nonih. Sitten olis yo-juhlat ohi... Jännää, kun on nyt ylioppilas. Jotenkin haikeata, kun lukio loppui ja ei tarvitse enää mennä sinne mihinkään kursseille tai mihinkään. Eikä opettajiakaan näe enää niin säännöllisesti. Mutta kuitenkin tuntuu ihanan helppottuneelta, että vaikka kaipaan lukiossa opiskelua, mutta en kuitenkaan haluaisi sinne enää takaisin!

Mutta, sitten siihen itse lakkiaispäivään. Eli heräsin puoli kahdeksalta, jolloin siskoni laittoi hiukseni (en halunnut tuhlata rahaa kampaajaan tai mihinkään, minkä voi tehdä itse myös tehdään itse) ja sitten valmistelujen jälkeen lähdettiin koululle. Sitten järjestäydyttiin paikoillemme. Miun selkä vaan tuli kipeäksi, kun se penkki oli niin epämukava, enkä löytänyt sopivaa asentoa. Itse lakkien ja todistusten jakaminen ei tuntunut ainakaan minusta mitenkään pitkältä, vaikka se oli harjoituksissa tuntunutkin mahdottoman pitkältä. Ehkä se tuntui itse siellä juhlassa niin lynyeltä, kun mie jännitin koko ajan, että miten mie sen lakin ja todistuksen otan käteeni. Mie yritin koko ajan kattoa, että miten muut laittaa sen todistuksen siihen lakin alle. Sitten kun mie seisoin siellä verhoissa ja kaikki opettajat suunnilleen tuijotti minuun, ni tuntui vähän oudolta ja vaivautuneelta. Mutta onneksi rehtori sanoi miun nimen aika nopeasti sen edellisen tyypin jälkeen, ettei miun tarvinnut siellä seisoskella kamalan pitkään. Ja sitten mie vaan otin lakin ryhmänohjaajalta ja kättelin ja todistuksen rehtorilta. Ja kaikki kävi ihan smoothisti, etten mokaillu mitään! Jee, pointsit siitä!

Ja sit vähän oli jännää laittaa se lakki päähän. Ja laulaa Gaudeamus Igituria. Sitten oli kamalan haikeata kun mentiin kättelemään kaikkia opettajia. Meijän uskonnonopettaja oli ihana, kun se kätteli ja onitteli minua, niin se sano jotain jostain uskonnon pisterajoista. Se aina jaksoi informoida kaikista uskonnon tärpeistä ja muista silloin ennen kirjoituksia. Ja sitten oli yksi opettaja, joka ei ollut koskaan opettanut minua, mutta joka ilmeisesti oli opettanut joskus siskoani, niin hän sanoi, että oliko siskoni siellä koululla. Vastasin, että ei hän kerennyt. Siis, mie en tiennyt edes tuon opettajan nimeä, mutta oli jännää, että hän tiesi, että olen T.:n sisko! Sitten kun tulin psykologian opettajani käteltäväksi, en ensin meinannut tuntea häntä, koska hän oli ajanut partansa pois. Mie katoin ekaks et kuka tää oikein on, mutta sitten miulle valkenikin, että hei, sehän on meijän psykan opettaja!

Sitten lähdettiin valmistelemaan kotijuhlia ja kohtapuoleen tulivatkin sitten vieraat. Ei vieraita ollut paljon, mutta ihan suht mukavaa oli.... Lahjaksi sain sukulaisilta enimmäkseen rahaa, mutta äidiltä ja iskältä sain kaksi kaulakorua ja siskoltani sain sellaisen keraamisen lokerollisen rasian ja sellaisen suloisen keijuenkelikoristeen. Ja siskoni miehen vanhemmilta sain myös kaulakorun lahjaksi, sillä siskoni miehen isä on kultaseppä ammatiltaan. Muuten juhlat menivät aika mallikkaasti.  

torstai, 31. toukokuu 2007

Hohhoijaa!!

Huhhuh! Ihanaa istahtaa vähän rauhoittumaan. Miulla on lauantaina ylioppilasjuhlat. Meillä on leivottu (siskot siis, minua itseäni, päivänsankaria, ei laskettu mukaan leipomaan -tietäen miun kokkaus- ja leivontataidot) muun muassa voileipäkakkuja, täytekakkuja, pikkuleipiä jne. jne. jne. Ja lisäksi siskoni 2- ja 4-vuotiaat lapset olivat täällä meillä myös, eli täällä on ollut melkoista hulinaa tänään. Ja tänään oli lisäksi miun ylioppilaskuvaus, eli tänään on ollut lentämistä.
Huomenna on harjoitukset koululla. Jännää mennä taas koululle, kun ei siellä tule käväistyä juuri ollenkaan kirjoitusten jälkeen. Varmaan tosi outoa. Mutta, mie sain eilen kutsun E-Karjalan AMK:n hoitotyön koulutusohjelman valintakokeeseen Lappeenrantaan 11.6. klo 8. Vitsi tonnekin hain viime yhteishaussa suunnilleen vitsinä, kun en keksinyt oikein muuta paikkaa minne olisin hakenut ja kun se on kuitenkin niin lähellä tuo koulu. Ja lisäksi sinne ei ollut mitään ennakkotehtäviä tai mitään kirjallisia kokeita mihin olisi pitänyt lukea.  Minuu pelottaa oikeesti mitä mie siellä kokeessa oikeesti teen, mitä mie sanon jne. ?? Siellä on joku psykologin haastattelu ja opettajien haastattelu, mitä mie niillekin sanon, kun ne kysyy että miksi hait tähän koulutusohjelmaan. Ja vitsi se koe on niin aikaisin, siellä pitää olla jo 7.45 paikan päällä ilmoittautumassa. En mie oikeesti haluukkaan sinne, mutta jos sinne sattuisi vahingossa pääsemään, niin en mie vastaankaan panisi. Ja kyl mie varmaan haen ensi keväänä taas sitten uudestaan kävi miten kävi. En tietenkään tuonne samaan paikkaan vaan jonnekin muualle! Aattelin et jos hakis Savonia AMK:n ja Turun AMK:n tanssinopettajaksi opiskelemaan, Kun tuo tanssi on niin lähellä sydäntä...

tiistai, 29. toukokuu 2007

Jea jea beibi (mitä nääkin otsikot on?)

Nyt on sit vissiin kesä. Ainakin jos uskoo näkymän todeksi, kun katsoo ikkunasta: linnut livertelevät, puut ovat jo vihreinä ja aurinko paistaa -ja mikä ihmeellisempää -on lämmintä! Siis tätä ollaan odotettu viime syyskuusta lähtien, ihanaa, lämmintä kesää. Aah, ihanaa...Mutta, vaikka se kesä onkin sitten niin ihana, mutta mitä sitten kesällä tekisi? Mielessä olisi vaikka mitä ihania suunnitelmia: haluaisin lähteä prideilemaan, festareille, rannalle, matkustelemaan jne. jne. Mutta kuinka moni näistä ihanista suunnitelmista oikeasti sitten toteutuukaan? Luulen, ettei ainakaan kovin moni... Miten se aina on niin, että haluaisi tehdä kaikkea ihanaa ja kivaa ja on melkein puoliksi toteuttamassa jo näitä suunnitelmia, mutta kuitenkin ne jäävät loppupeleissä tekemättä ja kesä kuluukin sitten kotona nyhjöttäen. Parhaimmillaan takapihan keinussa kiikkuen ja sääriään auringossa paistatellen. Niinkuin joka ikinen kesä. Miullakin olisi tässä mielessä, tai siis ainakin epätoivoisesti haluaisin lähteä Ankkaan kattomaan The Arkia.... Mutta varmaan tänäkin kesänä lähdetään perheen voimin perinteisesti hyttysten aj mäkäräisten syötäväksi mökille. Mutta toisaalta, on siinä mökkeilyssäkin tietty oma tunnelmansa. Kun juhannusiltana saunasta ja uimasta tultuaan istuskelee mökin kuistilla katsellen auringonlaskua kimaltelevalle järven selälle, niin siinä on sellaista romanttista tunnelmaa, että silmäkulma kostuu... On aivan rauhallista ja hiljaista, vain jostain kuuluu kuikan ääni....

Niin, sitten aiheesta....johonkin. Äsken sivusin sitä, että haluaisin lähteä katsomaan The Arkia Ankkaan. Eli, minäkin olen täysin ihastunut The Arkin musiikkiin. Tästäkin aiheesta on varmaan kirjoitettu satoja blogeja, mutta eniveis. Ensiksikin, Ola Salolla on aivan käsittämättömän upeankuuloinen ääni. Ja kyllä, minäkin aloin tykkäilemään The Arkista Euroviisujen jälkeen, noloa. Mutta whatsoever baby, olen tässä huomannut, että The Ark on aivan huikean mahtava bändi. Tadaa. Tuossa parit kuvat:622028.jpg

622030.jpg

Jeespoks, ei miul muuta, heipparallaa.......

 

keskiviikko, 21. helmikuu 2007

joujou

Dodih!
Kirjoittelempahan sitä sitten jotain tässä nyt aikani kuluksi. Jee, huomen on balettitunti, en oo päässy sielkään käymään kahteen viikkoon, ku miul oli  sillo pari viikkoo sitte vatsatauti ja viime viikol en päässy, ko oli penkkarit. Eli nyt on tosi ihanaa päässä taas tanssahtelee balettii! Kyl se baletti  on niin  ihanaa, vaik joskus on ärsyttävää, jos ei opi vaik jotai sarjaa tai liikettä tai jos ne ei vaan "mee" vaik kui kaua tahkois. Ja sit kärkkärit! Miul on niihiki viha-rakkaus -suhde, sillä balettitossut on jo itsessään tosi kauniin näköset ja nää kaikki ammattibalettitanssijat tanssii niil tosi kauniisti, mut ite ko yrittää niil tehä jotai, vaik iha yksinkertaisimpia varpaillenousuja, ni se näyttää sit ihan kauheelta. Mut mie oonki nyt päättäny et mie alan nyt joka päivä tekemään kotona itsekseni ihan perus lihaskuntoharjotuksia, baletin tekniikkaharjotuksia ja venyttelyjä. Ni toivottavasti mie sit alkaisin kehittyä paremmaksi tanssijaksi.


223877.jpg

I want to be a ballerina...

tiistai, 23. tammikuu 2007

Laura Bono <3 hurmaa...

Laura Bono on italialainen ja äärettömän seksikäs. Päätelkää  itse näistä kuvista ja ennen kaikkea- nauttikaa, mie ainakin nautin... Mmmm... : 9


358146.jpg      


358143.jpg


358145.jpg